No minapa kerron...
Tuttuun tapaan luvassa on taas informaatio-overit, mutta pakkohan tata ei siis ole lukea, jos silta tuntuu. Tai ei tunnu. Blogi on ollut taas talviteloilla ties kuinka kauan, aina on
pitanyt kirjoittaa, mutta sitten se on taas jotenkin jaanyt. Ja unohtunut. Tuo edellinen postaus loytyi siis poytalaatikosta, kun aloin suunnittelemaan blogin henkiin herattamista. Jalleen kerran.
Kuten ma tuossa edellisessa kirjoituksessa vahan vilauttelin kevaaseen mahtui siis paljon muutoksia. Multa lahti duuni alta ja edessa oli taas uuden etsinta. Koska paatin, etta jaan kyseiseen firmaan siksi aikaa, etta saan lunastettua bonukset oli koko kevat oikeastaan pelkkaa odottamista. Mitaan ei oikein uskaltanut suunnitella ja jouduttiin samalla myos hautaamaan suunnitelmat uudesta kampasta, jossa asuttaisiin ihan kahdestaan. Se vahan vitutti. Ja siita muuten aika paljon riideltiinkin. Ihan turhaan kyllakin, koska tilanne ei varsinaisesti ollut kenenkaan syy. Se vaan oli.
Ne jotka on koskaan kaynyt lapi tollasen redundancy prosessin, tietaa mika fiilis tyopaikalla vallitsee sen jalkeen, kun koko osasto on saanut fudut. Niille jotka ei ole, voin kertoa, etta se ei ole mukava fiilis. Joka toinen perjantai oli jonkun vika paiva. Tyomoraali on nollassa ja tehdaan vaan se mika on pakko. Koska ma olin aloittanut firmassa 3 viikkoa ennen kuin tieto irtisanomisista tuli, en ma kerennyt oikeen kunnolla koskaan paasta osaksi porukkaa. Osa oli varmaan sita, etta en itse edes jaksanut nahda vaivaa ja osa sita ettei muut jaksaneet nahda vaivaa. Kaikki oli kuitenkin lahdossa ennemmin tai myohemmin. Osa porukasta ei myoskaan tainnut katsoa hyvalla, etta ma uutena tyontekijana sain isomman retention bonuksen, kuin moni vanhempi tyontekija. Syy isompaa bonukseen oli niinkin yksinkertainen kuin suomenkieli ja se, etta meille oli vaikea loytaa korvaajaa.
 |
| Kevatta |
Itse duunia ei tule ikava patkaakaan. Mita pidempaan ma siella olin, sita enemman ma aloin vihaamaan itse duunia ja niita asiakkaita. Mulle ei ole koskaan missaan duunissa kukaan ollut niin ilkea ja epaystavallinen. Mua ei ole koskaan huoriteltu tai pyydetty seksuaalisia palveluksia ja ehdoteltu torkeita. Tuolla sita kuuli jos ei paivittain, niin ainakin viikoittain. Ainoa hyva puoli oli, etta niita ei koskaan tarvinnut nahda ja niiden kanssa harvoint tarvitsi puhua edes puhelimessa. Paasi taas moneen kertaan ihmettelemaan, etta missa nakyy se Suomen maailmankuulu koulutus. Sen voin kertoa, etta ei ainakaan tuolla. Taman suhteen oli siis ainoastaan hyva, etta kavi niinkuin kavi. En usko, etta olisin kovin kauaa jaksanut tuolla muutenkaan. Jos vanhat kollegat lukee tata, niin voin sanoa, etta se meidan asiakaskunta ei ollut mitaan noihin sekopaihin verrattuna :D Alkaa kuitenkaan kasittako vaarin. Vaikka suurin osa tuohon tyopaikkaan liittyvista muistoista onki negatiivisia, ei koko kevat ihan taysin kamala ollut ja mukaan mahtui onneksi myos mukavia juttuja ja ihmisia.
Tuo koko irtisanomisjupakka kuitenkin aiheutti sen, etta kevat oli lievasti sanottuna rankka. Tulevaisuutta ei voinut suunnitella kunnolla, koska ma en tiennyt tarkalleen, kuinka kauan mulla on duunipaikka. Ja ma halusin ne bonukset. Ja nain jalkikateen mietittyna tein silloin hyvan ratkaisun malttaessani tyonhaun kanssa ja odottaessani niita.
Sillon kun toi uutinen tuli, ma olin kuitenkin ihan varma, et en loyda mitaan mieleistani duunia ja olin moneen otteeseen jo muuttamassa takaisin Suomeenkin. Mietittiin sita ton miehen kanssa jossain vaiheessa vaihtoehtona ihan tosissamme ja tehtiin jo deadline, et jos en oo loytanyt vuoden loppuun mennessa duunia, josta oikeesti tykkaan ja jossa voisin kuvitella pysyvani pidemman aikaa, aletaan tosissaan suunniteleen muuttoa. Ajatus kaatui kuitenkin omaan mahdottomuuteensa ja siihen, etta mukavia tyomahdollisuuksia alkoi ilmaantua mun eteen.
 |
| Kesajuttuja |
Elama alkoi siis tuntua vahemman toivottomalta. Kavin neljassa haastattelussa ja sain noista duuneista kaks. Aika jees onnistumisprosentti siis. Uusi duuni varmistui sopivasti toukokuussa, vahan ennen mun vikan bonuksen erapaivaa, joka oli siis 17.5. Molemmat duuneista oli matkailualan duuneja ja vaikutti tosi kivalle, mutta valintavaiheessa oli kuitenkin jo aikalailla selvaa, kumman niista ma otan. Ja nyt alkais kesa oleen siina vaiheessa, etta ylihuomenna on mun eka virallinen tyopaiva. Jeeee. On tassa jo lomailtukin. Oon niin tylsistynyt tahan kotona nysvaamiseen ettei mitaan rajaa. Viime viikko oli niin kuuma, etta mua ei ees huvittanut menna ulos. Istuin himassa tuulettimen vieressa ja tuijotin Netfilixia. Yritan myos saastaa joka ikisen pennosen ton uuden kampan sisustamista varten ja senkin takia pysytella erossa kaikista houkutuksista.
Mutta se duuneista ja muihin kuulumisiin. Lopetin duunit tuolla mun vanhassa firmassa 11.6. ja oon sen jalkeen vaan lomaillu. Pakko sanoa, et alkaa lomakiintio olla ohan taynna jo ja oon enemman kun valmis astumaan tyontouhuun. Mita ma oon sitten mun lomalla tehnyt? Vaikka mita ja en mitaan.
Olen muun muassa kaynyt Suomessa, hankkinut meille uuden asunnon, saanut vihdoin revittya laiskistuneen takamukseni takaisin lenkkipolulle, addiktoitunut Pinterestiin ja avannut Twitter tilin. Rakastunut banaanilettuihin. Siivonnut vaate- sunmuut kaapit, mielikuvitusshoppaillut Ikean tyhjaksi, piknikkeillyt, grillannut, ahdistunut liiasta kuumuudesta (+30 on liian kuuma jos ei ole mahdollisuutta paasta rantsuun), syonyt liikaa, tuijottanut homppaa Netflixista ja sen sellaista. Seuraavassa vahan tarkemmin loman kohokohdista.
 |
| Mokkeilya |
Lahdettiin heti mun toiden paattymisen jalkeen Suomeen kahdeksi viikkoa. Oltiin ensimmaiset viisi paivaa Helsingissa, maanantai kavaistiin paivaristeilylla Tallinnassa ja loppuaika lojuttiin meidan porukoilla / mokilla. Juhannustakin kerettiin juhlia. Oli ihan huippuhauskaa ja kerrankin oli aikaa nahda kavereita ja perhetta rauhassa ja olla vaan tekematta mitaan. Tosin pari paivaa olisi jaksanut lomailla viela oikeen hienosti. Mulla on noiden Suomilomien kanssa aina se ongelma, etta niista tulee todella helposti sellaista suorittamista. Kaikki kaverit ja sukulaiset pitaisi kereta nakemaan, ettei kukaan loukkaannu. Kavereiden suhteen olen ratkaissut asian niin, etta kerron esimerkiksi facebookissa, etta olen tulossa ja tapaisin mielellani kavereita. Sellaisiakin joiden kanssa en ole saannollisesti yhteydessa. Ne ketka haluavat tavata ottavat sitten yhteytta. Toivon myos ihmisten ottavan yhteytta, jos tanne Lontoon suunnalle eksyvat, silla nipistan aina mielellani aikaa tuopille tai kahvikupposelle. Sukulaisten suhteen homma onkin vahan kinkkisempi, meidan aiti onneksi on niin ihana, etta se monesti hoitaa tata aikataulutusta mun puolesta. Nytkin se oli kutsunut mun molemmat isovanhemmat syomaan mokille, joten sain vaihtaa kuulumiset ja samalla nauttia mokkeilysta. Ma olen sinallaan onnekas, etta toi siippa tykkaa suomesta kun hullu puurosta ja viihtyis siella pidempaankin. Se on joissain asioissa jopa parempi suomalainen kun ma. Hyvana esimerkkina sauna. Kun ma jo ryntaan kyyryssa alalauteille kuumuutta karkuun, se heittaa lisaa loylya. Sillit, maksalaatikot sun muut mun allotysruuat menee hyvalla ruokahalulla ja meidan aiti on maailman paras kokki (niin se kylla onkin). Juhannuksena se humppas menemaan meidan aitin kanssa lavatansseissa ja kavi meidan faijan kanssa kalalla.
 |
| Maalaiselamaa :) |
Yksi Suomen reissun piristyksia oli ehdottomasti tapaaminen muutaman vanhan kaverin kanssa. Olen tuntenut nama kyseiset tytot ihan pienesta pitaen ja ollaan siis koettu yhdessa seka lapsuuden leikit, etta teini-ian toilailut, mutta nain aikuisialla ei enaa olla saannollisesti tekemisissa. Toinen naista tytoista otti sitten yhteytta Facebookin kautta ja eraana paivana tytot hurauttivatkin sitten kahville meille. En ole nahnyt kumpaakaan useampaan vuoteen, joten oli ihan uskomattoman kiva nahda ja vaihtaa kuulumisia. Pienista jutuista tulee hyva mieli, tama oli yksi niita. Jos luette tata, niin kiva kun kavitte tytot :)
 |
| Helsinkia ja Tallinnaa. Ja hienosti onnistunut ryhmapotretti. |
Suomiloman jalkeen mulla oli viela edessa reilun kuukauden verran lomailua, ennen uuden tyon aloittamista. Kavin puolitoista viikkoa harjoittelemassa tyontekoa uudessa tyopaikassa, jonka jalkeen piti viela keksia tekemista kolmelle ja puolelle viikolle. Onnistuin lomapaivien alkajaisiksi saamaan aikaan jarkyttavan riidan kamppakaverin kanssa, mistas muuta kun siivoamisesta. Ma vedan tasta aina tasaisin valiajoin kilareita, koska mun ja poikien siisteyskasitykset ei ihan kohtaa. Ehka eniten maailmassa mua allottaa litimarka ja ruoanjatteita taynna oleva tiskiratti tiskialtaassa. Puhumattakaan tiskiharjasta tai -sienesta. Varsinkin kun pienella vaivalla ne voisi vaantaa kuivaksi ja nostaa siihen tiskialtaan reunalle. Arinmurrin. Mua myos vituttaa aarettoman paljon joutua kaskemaan aikuisia ihmisia siivoamaan. Muutakin kun jalkensa. No juu, poikien kanssa asuminen on rakkautta. Varsinkin kun oot itse vahemmistona. Onneks toi siippa on sentaan semisiisti (= pelkaa mua).
No juu, riita on aikaa sitten sovittu ja kyseinen kamppis lomapaivansa ratoksi siivosi omatoimisesti koko keittion (eka kerta!). Mutta jokatapauksessa tuo riita oli se tarvittava potku perseelle ja aloin apinan raivolla etsimaan meille omaa asuntoa. Sain heti seuraavalle viikonlopulle sovittua 2 nayttoa, mutta rakastuttiin ensimmaiseen asuntoon niin perinpohjin, ettei menty edes katsomaan muita. Joku saattais sanoa, etta vahan tyhmaa, mutta ma oon edelleen vakaasti sita mielta etta me tehtiin fiksu ratkaisu ottaessamme toi kamppa. Seuraava viikko menikin sit paperisotaa hoitaessa ja credit checkin lopputulosta jannittaessa.
Mua jannitti jotenkin ihan sikana, etta mun credit check ei mee lapi. Joku saattais sanoo et vein ton jannittamisen joihinkin ihan omiin sfaareihinsa. Ei sen takii et mun luottotiedoissa olis jotain vikaa, vaan sen takii et oon ollu taalla niin vahan aikaa, etta historiaa ei oo tarpeeks. Johnny yritti parhaansa mukaan pysya positiivisena ja vakuuttaa mua, etta ei oo mitaan syyta miks se ei menis lapi, mutta ma nuijin kaikki sen jarkeilyt maanrakoon perinteisella pessimisti ei pety asenteella. Loppuviikosta se kyllasty mun sekoiluun, soitti meidan letting agencyyn kysy tilannetta. No credit checkhan oli mennyt lapi ilman minkaanlaisia ongelmia. Vielapa ennatyksellisen nopeasti ja ne oli lahettamassa meille tarvittavia papereita ihan muutaman paivan sisaan. Olin iloinen voidessani niella sanani siita, kuinka me ei ihan varmasti saada sita kamppaa ja asutaan seuraavat kymmenen vuotta kamppakavereiden kanssa kun kukaan ei anna meille asuntoo...Joopajoo..Valilla mietin et mitenkahan toi mies jaksaa mua ja mun sekoiluja.
 |
| Kuvat on etsitty google kuvahaun avulla joten kyseessa ei ole varsinaisesti se kamppa mihin me muutetaan, mutta taysin samanlainen. |
Mutta nyt meilla on siis uusi asunto. Jee, jee, jee. Muutetaan elokuun lopussa. Pysytellaan taalla samalla suunnalla missa ollaan oltukin, mutta ymparisto muuttuu asteen kauniimmaksi ja viihtyisammaksi. Kyseessa on sellainen ihan uusi asuinalue, jota on rakennettu tuohon seuraavaan kaupunginosaan jo jonkin aikaa ja joka on osa kyseisen alueen uudelleen rakentamista/uudistamista. Mentiin katsomaan koko kamppaa oikeestaan ihan vaan mielenkiinnosta kyseista aluetta kohtaan, eika meilla todellakaan ollut aikomusta muuttaa sinne asumaan. Oltiin itseasiassa mietitty sita aikaisemmin ja tultu siihen lopputulokseen, ettei haluta asua siella. Kuitenkin siita hetkesta alkaen kun astuttiin portista sisaan, oltiin ihan myytyja. Alueella on periaatteessa kaikki mita sa jokapaivaiseen elamaan tarvitset. Plussana kuntosali ja tosi hyvat lenkki/pyoraily/rullaluistelu maastot heti ovesta ulos astuttaessa. Tomatkat molemmilla kestaa alle tunnin. Melkein alakerrasta loytyy myos kiva ravintola ja pubi. Talo on ihan uusi, noin vuoden vanha. Nelioita ei ole paljoa, mutta enemman kuin meidan nyt jakamassa huoneessa ja asunnosta loytyy parveke. Meilla on myos keittiossa tiskikone. Bliss!
Mitas muuta, niin joo. Kavaistiin lomailemassa Portugalissa viikon verran tossa toukokuun lopussa. Oli aivan ihana ja
rentouttava loma. Tykastyin Lissaboniin tosi paljon. Vuokrattiin Air
B'n'Bn kautta kamppa paikasta nimelta Caxias. Caxias itsessaan oli
pieni, rauhallinen kyla Estoril coastilla, noin 20 minuutin junamatkan
paassa seka Lissabonista, etta rantakohteista Estorilista ja
Cascaisista. Kamppa oli tosi ihana ja loydettiin myos koko reissun paras
ravintola Caxiasista. Kundi jonka kamppaa vuokrattiin suositteli
ravintolaa meille ja onneks otettiin vinkista vaari ja mentiin syomaan
sinne. Listat oli kaikki ainoastaan portugaliks, mutta kivan tarjoilijan
(joka sai ristikseen huolehtia meista) avulla saatiin tilattua. Annokset oli niin isoja, ettei me saatu esimerkiks kahdestaan syotya loppuun mun jalkkarisuklaakakkua. Ton raflan jalkeen ei voinu kun vyorya kampille nukkumaan. Ja parastahan oli lasku joka oli hadin tuskin 40 euroa kahden hengen kolmen ruokalajin menusta ja sagriakanusta. Ikavakseni en muista nimea ja ravintolalla tuskin on nettisivuja, mutta mikali olette tuonne suunnalle menossa, niin annan mielellani ohjeet ravintolalle :)
 |
| Portugali |
Muuten loma meni aika perinteisesti turisteillessa ja syodessa.Otettiin sellainen hop on hop off- bussi, mika on musta lahes aina hyva vaihtoehto lyhyilla kaupunkilomilla. Lissabonissa voin suositella sita viela enemman, koska kaupunki on tosi sokkeloinen ja makinen. Bussilippu saasti aikaa ja jalkoja. Varsinkin kun lamminta oli paivasaikaan lahemmas +30. Yhtena paivana tehtiin retki vuoristokyla Sintraan ja yksi paiva vietettiin kokonaan rannalla Estoril/Cascais akselilla. Sintraa suosittelen kylla kaikille Lissabonin vierailijoille suuresti. Todella kaunis pikkukyla ylhaalla vuorilla. Suosittelen vaan pukeutumaan lampimasti ja ottamaan hyvat kengat mukaan, eika tekemaan niinkuin ma, joka oli liikenteessa ballerinoissa ja valkoisessa minimekossa. Olis varmaan kannattanut selvittaa hieman ennen lahtoa, etta mihin on menossa. No juu, ihan hyvin siella kuitenkin selvittiin. Suosittelen Lissabonin vierailijoille myos tuota rannikkoa, jos vaan aikaa riittaa ja haluaa hetkeksi pois kaupungin halinasta. Meilla molemmilla ainakin sielu lepasi, kun kaveltiin pitkin rantabulevardia Cascaisiin ja pysahdeltiin joka toisessa baarissa bissella tai drinkilla.
 |
| Portugali |
Tassapa nama lahiaikojen kuulumiset kai paaasiassa on. Nyt voi siis jatkossa (yrittaa) paivittaa blogiin hieman ajankohtaisempia asioita. Kommentoikaa ihmeessa jos kysymyksia herasi ja kertokaa teidankin kuulumisia. Joko taalla tai FBn puolella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti